tiistai 10. marraskuuta 2015

Saksalaiset turistit Suomessa | Puolivälin paremmalla puolella

Eli jatkan edellistä päivitystä. Olen nyt fiksuna likkana korjannut ensimmäisen aivopierun (ja toivottavasti viimeisen); turistit saapuvat lentokoneella Ivalon lentoasemalle ja päätepysäkkinä on Naantali, josta he lähtevät laivalla takaisin Saksaan. Eli he matkustavat monipuolisin tavoin, jos ei muuta.



Oli pakko ottaa kuva, laitoin kaikkien paikkojen sivut ylös kirjanmerkkipalkkiin!
Se on ainakin täynnä....


Ja nyt siis aloin suunnittelemaan aikatauluja ja mitä missäkin stopissa tehdään. Pidin mielessä koko ajan asiakkaisen vaatimukset, eli

1. He haluavat Suomen yhteiskuntaan, historiaan, kulttuuriin ja luontoon mahdollisimman monipuolisesti. 

2. He haluavat syödä ja majoittua muissa kuin ketjuravintoloissa ja – hotelleissa, kuitenkin vähintään kolmen tähden tasoisissa kohteissa.

3. Kahvitaukopaikoiltakin he toivovat suomalaisuutta ja jos mahdollista, kauniita näköaloja.

4. He haluavat myös kokea suomalaisen maaseudun ihanuuden, joten vähintään yksi yöpyminen on järjestettävä maaseudulla niin, että asiakkailla on mahdollisuus saunoa ja nauttia auringonlaskusta joko järven tai meren rannalla.

5. Asiakkaat toivovat ohjelmaa suunniteltavan aamiaisesta päivälliseen n. klo 19–20 asti (he ottavat kuitenkin mielellään vastaan myös ehdotuksia iltaohjelmaksi.

6. Ns. ”omaa aikaa” he haluavat yhtenä matkapäivänä ostosten tekemistä varten noin puoli päivää.

Ainakin kohta neljä toteutuu useamman kuin kerran. Suosin majoituspaikkoina mökkejä, joista löytyy sauna. Lisäksi katsoin ohjelmat majoitus- ja taukopaikoilla mahdollisimman monipuolisiksi ja mielekkäiksi. Pidin myös mielessä, että vaikka jokin asia olisi suomalaiselle tuttu juttu, saksalaiselle se ei välttämättä ole.

Olen käyttänyt työhön arvioni mukaan seitsemän tuntia. Se on aika paljon se, tämänhän voisi hoitaa ihan pariinkin tuntiin. Itse päätin panostaa, ehkä vähän liioitellustikin. Sivutkin hyppäsivät kuuteen.

Olen siis lisännyt Word-tiedostooni kuvat ja kuvien päälle tekstiruudut, joista lähtee nuoli-malliset muodot oikeaan kohtaan. Tekstiruutuihin olen hahmotellut ohjelmaa ja pysähdysten pituuksia. Teoriassa aikataulu voi joustaa jonkin verran.


Vielä olisi sen itse työn tekeminen. Näillä muistiinpanoilla aletaan olla jo maalin tuntumassa! 

Tosi hyvä fiilis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti