Aloitetaan vaikka siitä Halloweenista, se kun tuli ensin. Itse pidän tästä syksyisestä juhlasta ja olen nyt muutamana vuotena juhlinut sitä niin, että olen vienyt isäni äidin haudalle kynttilän. Samassa haudassa lepää myös isäni isä ja muistelen samalla myös äitini äitiä. Minulla on isovanhemmista jäljellä enää äitini isä.
Kunnioitan ja muistan heitä sillä tavalla. Vaikka Suomessa Halloweenia ei juhlita, minä tykkään pyhittää sen illan vierailemalla haudalla, viemällä valoa pimeneviin öihin. Ajattelen myös muita tuttuja ja varsinkin elämäni eläimiä, joita ei ole enää olemassa. Etenkin molempien isoäitieni ajattelu antaa minulle omanlaista voimaa, omasta mielestäni he olivat oikeita teräskantoja; vahvoja naisia. Minä olen ylpeä siitä, että omassa kehossani virtaa sama veri.
Tänä vuonna en ehtinyt käydä haudalla, ja se harmittaa minua. Mutta he kaikki ovat silti muistoissani, joten käyn sytyttämässä kynttilän vielä ennen Joulua. Jokainen ansaitsee sen, että heitä muistetaan.
Tein kuitenkin jotain tärkeää; olin töissä. Tykkään tehdä töitä Albertissa, tunnen kuuluvani sinne. Minua arvostetaan ja opetetaan, annetaan rakentavaa palautetta ja haasteita. Ja meillä on hauskaa, varsinkin sellaisina iltoina. Asiakkaatkin tykkäävät, kun henkilökunta pukeutuu juhlan mukaisesti ja meillä oli tosi hyvä bändi soittamassa; Scandinavian Hanks.
Sitten siihen elämäni irtiottopuoleen; olen alkanut keikkailemaan! Olin maanantaina keikalla, jota olin odottanut puolisen vuotta. Suosikkibändini Five Finger Death Punch esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa pääesiintyjänä. He ovat nyt Euroopan kiertueella, joka mukavasti starttasi Helsingissä. Heillä oli mukanaan Papa Roach ja Devil You Know.
Linkeistä pääsee kuulemaan minulle mieleistä musiikkia, en suosittele ellei tykkää vähän rankemmasta musiikista. Etenkin Devil You Know on örinää, mikä ei sovi kaikkien korvaan.
Nautin tästä musiikista. Kun haluan rauhoittua, joko FFDP tai Disturbed tuovat minulle hyvän mielen. Cradle of Filth on minulle musiikkia, joka vaivuttaa uneen ja Stam1na herättää mukavasti aamulla.
Ja Wacken Open Air on minulle se ainoa oikea festarikokemus.
![]() |
Tänä vuonna olin demoni. |
Devil You Know |
Devil You Know |
Papa Roach. Valoittui pikkuisen.... |
Five Finger Death Punch |
Five Finger Death Punch ja valoittunut laulaja Ivan. Huomatkaa, miten lähelle lavaa päästiin! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti