tiistai 6. lokakuuta 2015

Katisten kartano

Olimme aikaisemmin käymässä Katinsten kartanolla ihmettelemässä ja kummastelemassa.

Katisten kartanolla on todella vanha ja värikäs historia. Sen alueilta on löydetty pakanoiden uhrikiviä, viikinkiaikainen polttokalmisto ja kansainvaellusten aikainen hautaraunio, mitkä viestivät asutukseen jo ennen itse kartanoa.

Kartano on tunnettu jo 1200-luvulla, jolloin se kuului Kantola-Katisten suurtilaan. Itse kartano sai alkunsa 1600-luvulla, jonka alkupuolella kolmesta kylän talosta muodostettiin Katisten ratsutila. 1750-luvulla rakennettiin vanha päärakennus, keltainen puutalo, joka sijaitsee nykyisen päärakennuksen vieressä. Samoihin aikoihin rakennettiin harmaa kivitalli ja viljamakasiini.

Vuonna 1856 kartanon osti Johan Fredrik Lönnholtz, jota pidetään nykyisen kartanon luojana. Seitsemässä vuodessa hän osti seitsemän naapuritilaa ja liitti ne maihinsa (esim. Ruununmylly). Lönnholtz rakennutti kartanoon myös uuden punatiilisen päärakennuksen, jonka arkkitehti C.A. Edelfelt suunnitteli 1860-luvulla (valmistui vuonna 1862). Johan Lönnholtzin poika Otto Lönnholtz harjoitti karjanhoitoa ja perusti Katisten kauppapuutarhan, joka oli seudun ensimmäisiä tuottajia. Puutarhassa kasvoi mm. kurkkua, tomaattia, pinaattia ja kukkia, jotka kaupattiin suoramyyntinä torilla ja Raatihuoneenkadulla sijaitsevassa kukkakaupassa.

Vanajanlinna on alunperin ollut tavallaan osa kartanoa, sillä Lönnholtz myi 1900-luvun alussa Rosenlewille alueen, jonka mailla Vanajanlinna sijaitsee. 1900-luvun aikoihin kartanon alueelle rakennettiin tiilinavetta, pajarakennus, vaunuvaja ja kanala. Kartanoa ympäröivä kiviaita on koottu nälkävuosien aikaan 1800-luvulla, jolloin Katisten kartano tarjosi kiviaitojen tekoa ruokapalkalla. Kiitolliset ihmiset kokosivat puiston keskelle kivilohkareista monumentin muistoksi nälkävuosista. Talvisodan aikaan päärakennus toimi sotasairaalana.

1966 kartanon omistajuus siirtyi Lars Krogiukselle, joka rakensi 1980-luvulla navettaan urheilukeskuksen (mm. squash-kentät). Jakob Krogiuksen omistukseen kartano siirtyi hänen isältään 2002. Liikuntakeskus saneerattiin kartanon pitkiä juuria kunnioittaen hotelliksi ja ulkorakennuksiin tehtiin kokoustiloja. Kartano tarjoaa esim. kokkikouluja; kartano tunnetaan hyvin korkealaatuisesta keittiöstään. Kartanon mailta löytyy myös yksi maailman 33:sta Land Rover Experience-maastoajokeskuksesta, joka ainoana tarjoaa myös ajoa ympäri vuoden, säällä kuin säällä.

Ja koska itseäni kiinnostaa historian lisäksi klassiset kartanokummitukset, olen udellut vanhoilta työntekijöiltä suullista, synkempää maailmaa järkyttävän kauniista kartanosta. Kierroksella kysyessäni kuulin vain lyhyen kerronnan kynttilöitä sammuttelevista kilteistä kummituksista, mutta työntekijät tietävät toisenlaisia tarinoita.

Molemmat tarinat ovat peräisin sotasairaala-ajalta.

Kuuleman mukaan kellarissa asui sotavanki. Miksi häntä pidettiin siellä vankina ei tarina kerro, mutta koska pienet tytöt ovat uteliaita, tämä kummitus on kiltti; hän seurailee ihmisiä ympäriinsä ja tarkkailee heitä matkan takaa, naureskelee ja sitten katoaa. Jos tunnet, että sinua seurataan, on kyseessä tämä tyttö. Karmivaa vain on se, että hänen päänsä katkaistiin.

Toinen on vähintään yhtä surullinen. Sodassa haavoittunut ja paranemaan päin ollut mies murhattiin sairasvuoteeseen, koska hänen ei haluttu elävän ja kertovan vääriä asioita eteenpäin (=poliittiset syyt). Hän katkeroitui kuolemastaan niin pahasti, että vaeltelee vielä kartanon mailla, janoten kostoa. Hän saattaa juosta kohti yrittäessään saavuttaa murhaajansa. Hänen myös oletetaan kuiskailevan työntekijöille, yrittäen kertoa salaisuuksia sodan ajoilta, mutta kukaan ei kuule tai saa selvää kuiskauksista.

Lisäksi kartanolla on mysteeri; luodinreikä seinässä.

Tietysti huhutaan, että kartanon omistajat rakastivat maata niin paljon, että jäivät kuolemansa jälkeenkin vaalimaan maataan ja vaeltamaan.

Loppuun vielä pakolliset kuvat. Upea mesta se ainakin oli!

Nykyinen päärakennus

Ent. navetta, nykyinen hotellirespa ja -huoneet

Aula

Suurin kokoustila

Päärakennuksen ruokasalin kaunein pieni kabinetti

Puumerkkejä entisistä työntekijöistä päärakennuksen kellarissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti