On ollut muutoksia muutoksien perään, mutta toisaalta sellainenhan tämä ala on. Se 100 km kelkkasafari peruuntui, sen sijasta ajoin viime perjantaina Kittilään noutamaan 4 pax lentokentältä. Loppuviikko oli kevyt, etenkin kuin kolmen päivän safari peruuntui minun osaltani. Sunnuntai oli siis vapaapäivä (joskin lähdin seuraneiteilemään pilkille) ja maanantaina menin auttamaan opasta isomman ryhmän kanssa. Ja arvatkaapas mitä! Ryhmä oli vanhempia, vireitä germaaneja, eli jotain komiikkaa siitä voi sitten halutessaan repäistä.
Tiistaina tuli sitten se näytön paikka. Lähdin kolmen päivän mittaiselle safarille Norjan rajaa kohti. Kelkat vain alle ja kaasua! Keskinopeus oli noina päivinä 60-80 km/h väliltä, eli ripeää tahtia mentiin. Ensimmäisenä päivänä kuljimme n. 100km Galdotievaan (!!), jossa yövyimme molemmat yöt. Toisena päivänä näimme tundraa matkatessamme Kilpisjärveä kohti. Lounas tapahtui Puussasvaaran autiotuvalla, jossa teimme u-käännöksen takaisin Galdotievaan, ajoa sellainen 130km. Viimeisenä päivänä matkasimme takaisin Muonioon, pientä kiertoreittiä 120km. Yhteensä vähän rapiat 350 km kolmeen päivään.
Reissu oli mitä mahtavin, tykkäsin hirveästi kahdesta belgialaisesta herrasta, jotka osasivat arvostaa Suomen kaunista luontoa. Halusivat he pilkkiäkin, mikä sopi vallan mainiosti; aika tiheään kun täällä on noita järviä ja jokia. Päivät menivät kutakuinkin niin, että aamupalan jälkeen kello 10 lähdimme liikkeelle, noin yhden aikaan iltapäivällä söimme lounasta ja neljän-viiden väliin olimme saaneet päivän ajot pulkkaan.
Minulle oli vielä tehty pienen pieni jekku; kelkassani oli huomattavasti kapeammat ja suorat sukset, millä jää syvään lumeen helposti jumiin. Tosin selvisin tulikokeestani kunnialla, kelkkani ei ollut kertaakaan jumissa, vaikka välillä huomasinkin perän melkein uppoavan. Yksinkertainen käden hellitys kaasulta saa perän takaisin lumen pinnalle ja matka voi jatkua. Jekku tehtiin, koska en ollut ennen matkaa kertaakaan joutunut kaivamaan itseäni syvästä lumesta pois. Mutta nyt minun ehkä (EHKÄ) luotetaan osaavan ajaa kelkkaa (koputin puuta).
Tosin onnistuin lennättämään osan tavaroistani (repun vetoketju aukesi) pitkin maita ja mantuja, mutta lähinnä sekin vain naurattaa.
Asiakkaat jäivät jumiin vain viisi kertaa yhteensä (n. kerran päivässä), joten safari sujui moitteettomasti. Kelitkin suosivat meitä, olen oikein onnekas ja onnellinen. Ja nyt osaan kaivaa kelkankin hangesta, jos se sinne sattuu uppoamaan. Eli tietotaitoa ja kovaa vauhtia!
Päästyäni takaisin Muonioon pääsin perjantaina siivoamaan lumia Vuontisjärven mökin katoilta. Eli kelkkakilometrejä on tullut kerrytettyä (Vuontikselle ei pääse autolla). Ravasimme myös hitusen Vuontiksen ja Torassiepin välillä (lounas, hiekan haku) ja muistin reitin hyvin ulkoa. Opin myös vihdoin reitin Torassiepistä Harrinivaan, joten itselleni ensimmäisellä viikolla asettamani tavoitteet alkavat hiljakseen täyttyä.
Lauantaina vedin aamulla pilkkimisen ja illalla lähdin lumikenkäilemään Olokselle. Revontulet olivat aivan mielettömät! Edelleen harmittelen, että on vain kännykkäkamera mukana.
Tänään olin jälleen kelkkailemassa, tällä kertaa Ruotsin puolella paikassa nimeltä Äijäkoski. Oli oikein mukavaa, se on tosi komea paikka! Suosittelen ehdottomasti. Parin tunnin päästä pitäisi lähteä kohti Kittilää hakemaan asiakkaita sekä Jerikselle että Harrinivaan, 16 pax. Nyt takaisin pihalle nauttimaan kauniista kelistä ja auringosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti