Kuitenkin. Vanajanlinnan kartano sijaitsee kauniilla paikalla kaupunkiseudun ulkopuolella, golfkentän läheisyydessä. Katumanjärven rannalla on tuulista, mutta kesällä sijainti tekee paikasta todella kauniin.
Vanajanlinna sopii kaikille majoittujille, jotka kaipaavat syrjään, mutta eivät liian syrjään. Kokousväelle, häihin... Tosin koko paikka on todella laadukas ja näin ollen suhteellisen hintava, mutta jos haluaa yöpyä laadusta tinkimättä, eikä rahalla ole väliä, niin Vanajanlinna on juuri oikea paikka.
Vanajanlinna kuuluu ketjuun, joka omistaa majotuistiloja vähän joka puolelta. Uusin lisäys on toinen kartano. Ravintolapuoli pyörii myös isompana, osittain itsenäisenä osanaan. Vanajanlinnan ravintolapuoli tuomii myös esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa.
Vanajanlinnassa järjestetään paljon tapahtumia ympäri vuoden. Itsenäisyyspäivän aikaan juhlittiin, ja tällä hetkellä on vedetty viimeisiä isompia pikkujouluja. Monikäyttöinen ja laadukas paikka siis.
Paikka on museoviraston suojeluksessa, joten asioiden ulkoinen muuttaminen on aika lailla mahdotonta. Maalaukset ovat hyvin kauniita, joskun suurin osa uudelleenmaalattuja kopioita. Vanha kartano pitää sisällään salakäytäviä.
Historia on pitkä, kartano kuului aluksi Rosenlewille, joka antoi sen vaimolleen Marthalle. Martha ei pitänyt kartanosta, joten Rosenlew piti sen omana metsästyskartanonaan. Myöhemmin kartanon omistajuus vaihtui saksalaismiehelle, joka joutui sotien jälkeen luovuttamaan sen venäläisille. Nyt sen omistaa kaupunki. Yritystoimintaa pyörittää Vanajanlinna Oy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti