keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Hotelli Emilia

Kävimme viikon alussa vierailulla Hotelli Emiliassa, vanhassa työharjoittelupaikassani. Itse en juuri mitään uutta kuullut, mutta onhan sitä ihan hauska käydä kääntymässä. Paikkoja meille esitteli Piia Ryöppy.

Emilia on järkyttävän upea hotelli, vaikkakin pieni. Soma ja nätti. Asiakaskunta on aika hyvin vakiintunut, viikolla työmiehiä ja viikonloppuisin kokousvieraita. Hotelliin tuo kesäisin asikkaita eri tapahtumat Hämeenlinnan alueella.


Hotellissa on vakituisia työntekijöitä kuusi; kolme vastaanottovirkailijaa/kerrosvastaavaa, yksi klubiemäntä ja kaksi aamiasvastaavaa. Lisäksi hotellissa on kaksi siivoojaa.

Huoneiden tyyli on pehmeä ja melko miellyttävä, ainoa ero huoneissa on Marimekon verhot. Huoneet eroavat niinkin, että päätyhuoneissa ja Suitessa on parisängyt, muissa kaksi erillistä sänkyä ja uimahalliinpäin olevat huoneet ovat varustettu nojatulilla, josta saa lisävuoteen tarvittaessa. Reskan puolella olevista huoneista (ei ihan kaikista) löytyy parveke. Hotelli on savutan, mutta parvekkeilla saa polttaa.

Kokoushuoneita on kaksi; saunakabinetti ja kokouskabinetti. Kokouskabinetti on isompi ja vetää max 25 henkilöä, saunakabinetti n. 10 henkilöä. Jos ryhmät haluavat, ruoka (lounas) järjestetään Piparkakkutalossa, joka sijaitsee torin laidalla, kirkon takana. Hotellissa saa aamiaisen, mutta muut ruokailut järjestyvät Tawast Groupin omassa ruokaravintolassa. Tawast Groupiin kuuluu myös Skogster ja Albertin Kellari sekä Tampereelta löytyvä Kellariravintola Monttu.

Emilia Klubin voi myös varata yksityisjuhliin, jos sellaisen haluaa järjestää vaikkapa työporukalla. Klubi on normaalisti auki viikonloppuisin 23.00 eteenpäin, ikärajana 22 ja esiintyjät ovat pääsääntöisesti DJtä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti