lauantai 12. syyskuuta 2015

Sydämessä Himos

Ensimmäinen kouluviikko, check!

Oli aivan mahtava meno. Tiistaina meillä oli tosiaan 10-14 koulua, jolloin perehdyimme Joharin ikkunaan ja käytimme aikaa tutustumiseen. Keskiviikkona lähdimme kello yhdeksän Himoksen ruskasyksyä kohti. Oli muuten pirun nätit maisemat.

Käytimme päivät tutustuen toisiimme, olympialaisten voitonjanosta kituen ja yleisesti ottaen sosiaalisoituen. Itse pidin ryhmästämme ja ylipäätää olympialaisista, vaikka joukkomme hurja ja rankka päätyi jaetulle toiselle sijalle kehden muun joukkueen kanssa. Joukkomme nimi oli Neliapila ja jäsenkatraamme piti sisällään kuusi henkilöä. Pärjäsimme kaiken kaikkiaan siis hyvin, ja koko pointtihan oli se, että meillä oli hauskaa. Suksilla meneminen neljän hengen voimin oli kyllä parasta ikinä. Samoin korileikki, jossa ei saa osua maahan.

Omasta mielestäni reissu onnistui tosi hyvin. Pääsimme kuulemaan miten matkailualaa opiskellaan Jämsäläisittäin, meille esiteltiin Himosta ja minulle varsinkin ensikertalaisena näköalat rinteeltä syksylläkin ruskan väreissä oli henkeäsalpaavaa. Leirinuotioit olivat kivoja, fresbeegolf, taidegalleria myös!

Rakastuin Hirvikartanoon! Kaunis maasto, upeita eläimiä... Varsinkin pikku porovasat saivat minut kaipaamaan heppatyttöaikoja, joista on todella kauan aikaa. Aloin pohdiskella, että voisiko se olla yksi juttu, mitä voisin tehdä tulevaisuudessa. Varsinkin kun minua pyydettiin lähettämään CV sinne, se on mahdollisesti ensikesän työharjoittelupaikka. Jos kaikki nappaa kohdilleen.

Plus, onhan se hauskaa pitää yllä tapahtumatyskentelyä Himoksella ensikesän tapahtumissa. Anniskelu, järjestyksenvalvonta ja kaikki se kuulostaa juuri täydelliseltä ensikesää ajatellen.

Kuka tietää? Näillä eväillä kohti tämän viikon työvuoroa Albertin Kellarissa ja odotan innolla ensiviikkoa!

Ostin kengät talvea varten... Kestää -40 C pakkasia!


Hämeenlinna vastaan Jämsä. Häme vei, tottakai!

<3



Voittokortit, if you know what I mean.



Kuva kuvaajasta.

Leap of faith.

Pientä voitontanssia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti