Muonio, osa 2 | Karuselli pyörii ympäri, ympäri...

Huijui. Onpa taas ollut aika hyppimistä ja pomppimista tämäkin tällainen. Taas on vierähtänyt melkein viikko edellisestä päivityksestä, ehkä olisi hyvä aika rustailla kuulumisia.

Eli. Respajutut on nyt jäänyt vähän taka-alalle, tosin jotain pikkuhommia olen heillekin tehnyt. Mm. lievää tietoteknistä apua olen osannut antaa aika-ajoin, minun ikäpolveni kun osaa ihan näppärästi koneiden käyttöä (tosin ne hienosäätöjutut jätän kyllä muille). Ja nahkatakkinen tyttö on heittänyt rotsin sivuun ja kunnon ulkotakin kehiin, sillä koskenlaskijoita on riittänyt. Lisäksi olen ottanut tuon varustevaraston haltuun ja järjestellyt ja siivoillut sen vähän siedettävämmäksi. Uusi lempinimi on Hanneli. Älkää kysykö miksi, tietäjät tietää.

Voisin siis jopa kahuskella, että keitän parhaat nokipannukahvit. Tai ainakin se laatu alkaa tasaantua aika hyvin. Lisäksi nuotion sytyttäminen sujuu koko ajan paremmin. Minusta tuntuu, että olen noesta musta jatkuvasti, vaikka vitivalkea albiino olen edeleenkin.

Olen myös päässyt välissä Torassieppiin ja tulevana maanantaina ja tiistaina moottori vie Jerikselle avustamaan. Nyt tosin pitäisi ottaa enemmän haltuun sitä respaa tämän kuun aikana. Eli en kuitenkaan ole pysynyt vain täällä Harrinivassa. Ja ai että, miltä se tuntuikaan matkata Torassieppiin.

Tuotteistamista on kanssa tehty aika kohinalla eteenpäin. Kokousasiakkaiden pakettihommat on aika lailla viimeisiä silauksia vaille valmiina, eli ehkäpä käteni jälki näkyy täällä myynnissäkin! Jännittävä ajatus, joskin itse tykkään kuitenkin himpun verran enemmän siitä toteutuspuolella hyppimisestä.

Ja nyt sen uutisen voi varmaan tännekin julkaista. Palaan takaisin Muonioon syksyllä. Sain kuin sainkin sen oppisopimuspaikan niinkuin ihan aikuisten oikeasti. Olen aivan täpinöissäni ja riemuissani. Minusta tulee ihan oikea poika! Eikun siis eräopas. Eräopas. Eräjorma.

Se on tietyllä tapaa looginen kehitys minulle, kun muistelen millainen olen ollut lapsena ja miten olen haikaillut silloin jo lappiin, kiitos naapurintytön. Se kaikki vain meni hetkeksi pinnan alle niinkutsutussa siviilisaatiosa asuessa lähempänä kaupunkia. Voit ottaa suomalaisen pois metsästä mutta et metsää suomalaisesta. kai se on jokin ikivahna vaisto, kaipuu metsään. Tai sitten se olen vain minä. Oli miten oli, näihin oman maailmani ympäriinsäkääntäneiden asioiden kertomiseen jätän tämän tekstin. Nähdään sit syssymmällä.

Juhannuskokko á la Pietikäiset, muutama minuutti sytyttämisen jälkeen!