Hämeen linna ja Heavy Metal

Kävimme tänään kierroksella Hämeen linnassa ja samalla tutustumassa Heavy Metal-näyttelyyn. Vaikka olenkin lyhyen ajan sisällä käynyt linnakierroksella aika montakin kertaa, on mukava kuulla oman kaupungin historiaa. Vaikeahan niitä joitain asioita on käsittää, kuten että rakkaassa ja kauniissa linnanpuistossa on ollut pyövelin työpiste. Tai nähdä vanhat vankilarakennelmat keskiajalta.

Tälläkin kertaa kiertelimme tutut salit ja kammarit, näimme kappelin ja tykkitornin. Onhan se hienoa, että jotkin asiat ovat olleet vuosisatoja pystyssä, merkkinä ja jälkenä jälkipolville.

Eniten kiinnosti kyllä Heavy Metal-näyttely. Kokosin muutaman linkin, jonka takaa voi itse käydä vilkaisemassa pikkuinfoa. Kannattaa ottaa opastettu kierros, siitä saa aika paljon irti.

Heavy Metal Hämeenlinnan sivuilla
Heavy Metal Kansallismuseon sivuilla

Suomeen on tosin saatu vain murto-osa haarniskoja, mutta oppaan mukaan valikoitiin parhaat päältä. Hän kertoi meille mm. turnajais-, jalkaväki- ja ratsuväkihaarniskojen eroista. Haarniskoissa oli paljon yksityiskohtia ja jopa koristusta, eli näyttäviä ja upeita olivat. Lisäksi näyttelylle yleinen vanhimmasta uusimpaan-metodi ja taisteluvarusteiden muuttuminen ja mukautuminen näkyi selkeästi.

Ruotsissakin (ja suomalaissotilailla!) ollut hakkapelita-haarniskamalli oli aika hauskan näköinen. Eli teoriassa hakkapelita oli palannut kotiin, ainakin melkein.

Lisäksi se, että näyttely oli linnassa (joskin uudemmalla puolella), oli aika mieletöntä. Linnan vanhoilla käytävillä oli myös muuta hauskaa, kuten mahdollista kokeilla itse ampua jalkajousella, rakentaa silta tikuista, sovittaa haarniskaa päälle ja ratsastaa puuhevosella. Eli ei vain aikuisille hauskaa. Meidän kanssa siellä olikin pieniä lapsia.

Itse tykkäsin hyvin paljon, suosittelen käymään (käyn varmasti itsekin uudelleen). Varsinkin kun tämä näyttely loppuu lokakuussa, jonka jälkeen sen voi nähdä vain kaukana keskieuroopassa. Kuvia lisäilen tänne myöhemmin, jahka saan niitä itse omiin käsiini.

Kuitenkin minun oli pakko kirjoittaa jo nyt, sillä keskiaika ja haarniskat ruokkivat sisäistä lastani. En tiedä monestiko olen maininnut, mutta lapsena halusin kovasti olla ritari. Joten tämä haarniskanäyttely sai ihoni kananlihalle ja sydämen tykyttämään kovaa.

//Edit; Tässä ne kuvat on!

EVO

Olimme siis maanantai-tiistain Evolla, ihan yötä myöten. Tarkoitus oli arvioida Nicon ja Leenan näyttöjä (mitkä meni tosi hyvin) ja yleisesti tavallaan viettää aikaa. Otimme paljon, paljon kuvia, koska keräsimme Kajlle mainoskuvia, joilla tavallaan maksoimme yöpymisemme. Ja hauskaahan meillä oli.

Lähdimme siis maanantaina yhdeksältä koulusta, ensimmäinen pysäkki oli Tuulos, josta osteltiin luonastarpeita ja ylipäätänsä ruokaa. Jatkoimme Evolle ja se koulun uusi Ford oli aika muikea ajella, nyt haluan itselleni samanlaisen.

Perillä laitoimme kamppeet punkille ja istahdimme kuulemaan Kajn esittelyä Evosta. Omaan korvaa särähti, että olemme "In the middle of nowhere" samalla kuin puhelimesi netti on 4G ja kenttää löytyy. Että vaikka olimme metsässä, olimme silti Suomen väestöllisen keskipisteen tuntumassa, Hauholle kun ei ole niin pitkä matka. Suurin osa suomalaisista asuu n. 2 tunnin ajomatkan päässä.

Sitten pääsimme vilkaisemaan mitä on tiedossa ennen työharjoittelua numero kaksi. Itse odotan jo kuin kuuta nousevaa paluutani Muonioon, yöttömien yöiden kehtoon. Mutta sitä ennen on aika paljon erinäköistä tekemistä. Paperihommien jälkeen teimme ruokaa (Tortilla!) ja söimme hyvässä hengessä. Vaikka välineistö oli mitä oli, sain silti väännettyä pienimuotoista kattausta pöytään (keittiöstä pitäydyn mielelläni pois mahdollisen tulipalovaaran takia).

Sitten lähdimme luontoon! Ensin autolla kahvilalle ja siitä kävellen Evon uudelle majoitusmökille, jossa teimme pientä talkoohommaa silloin syksyllä. Olipa paikka pihaa vaille valmis. Samalla Nico ja Leena kertoivat meille savotoista ja puutöistä. Sitten lähdimme takaisin Ruuhijärven kämpälle ja otimme paljon kuvia leikkien ja aktiiviteettejen lomassa. Illalla saunaan ja paljuun ja makkaran paistamista.

Aamulla siivoilimme ja Nico ja Leena olivat tulikokeessa; arviointitilaisuus. Sitten lähdimme takaisin ammattiopistolle.

First week of school

Viime viikolla on tosiaan tapahtunut aika paljon kaikenlaista. Saavuin maanantaina Muoniosta takaisin, suoritettiin EA2 ja käytiin läpi harjoittelussa tapahtuneita asioita. Minulle jo pelkästään Muoniosta saapuminen oli aika hämmentävää, sillä täällä ei ole yhtään lunta maassa ja kätupölyä on paljon. EA2-kurssilla oli aika hauskaa, varsinkin kun sitä opettanut nainen on entinen naapurini.

Havaitsin, että monille on selkeästi kertynyt vähintään yhtä paljon kokemuksia kuin minulle. Lisäksi moni on oppinut näkemään asioita eri perspektiiveistä. Omalla kohdallani olen oppinut punnitsemaan asioita eri tavalla ja osa omista arvoistani on muuttunut. Ja hassua kyllä, olen oppinut taas vähän lisää kärsivällisyyttä ja harkintaa. Kahvikuppi auttaa ongelman ratkaisussa.

Sitten vielä toivotettiin Jämsäläiset tervetulleeksi ja vedettiin heille ohjelmaa ja opastuksia, mikä olikin aika lystikästä. Ihan kuin me menimme Himokselle, he saapuivat meidän pieneen suureeen, "ihan lähellä"-kaupunkiimme. Tosin he olivat vain yhden yön täällä ja he tutustuivat enemmän historiaan mitä me heidän luonaan. Lisäksi leikitimme heitä vähemmän kuin he meitä.

Toisille tuli vähän puskista mikin harjoittelu. Itse karaoke-multakurkkuna olen alkanut tottua mikkiin aika hyvin, se tulee jopa hitusen luontevasti. Ehkä. Ja vähän. Mutta oli silti hyvin hauskaa kokeilla mikkiä ja vähän pöhköillä sen kanssa.

Oma opastusreittini, noin suurin piirtein, Hämeen linnalta Ylitalon alpakkatilalle.

TOP-asiaa | Mitä käteen jää

Ajattelin kirjoitella vähän fiiliksistä nyt, kun olen melkein fyysisesti toipunut Muoniosta. Miltä se kaikki oikein tuntuikaan, mitä minä uhrasin reissun eteen? On paljon asioita, jotka olen pistänyt vaakaan eripainoisena nyt jälkeenpäin. Olen pistänyt omia elämänarvojani uusiksi ja olen oppinut näkemään maailmaa monenlaisin silmin. Sitä sanotaan, että kuva vastaa tuhatta sanaa ja että henkilöillä, jotka lukevat vai pelaavat, elävät tuhat elämää. Mutta minun mielestäni erinomainen opas osaa nähdä maailman tuhansien silmäparien läpi.

Siellä tuli vastaan monia yllätyksiä. Minä tapasin ensimmäistä kertaa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan hiihtäneet. Tai edes nähneet lunta autotiellä. Ne varsinkin avasivat omat silmäni. Opashommien lisäksi olen oppinut aika paljon erilaisia pikkutaitoja. Lisäksi olen tullut herkemmäksi muiden ihmisten käyttäytymiselle. Riittävällä tarkkailulla pystyy auttamaan asiakkaita, jotka eivät aina osaa pyytää apua. Ja jos esim. olet kelkkasafarilla viimeisenä, SINÄ huomaat nopeammin kun joku hidastaa tai pysähtyy, SINÄ huomaat nopeammin kun ajossa on 11 kelkkaa. Ja sinun pitää reagoida.

Olen oppinut, että on aika turhaa hätäillä. Jos jokin asia ei onnistu tai toimi tai on ongelma, kahvikuppi käteen ja rauhassa miettimään, mitä tehdään. Lappalainen tapa on katsella kummastella rauhassa. Paljon on opittu ja kaikki mitä näillä rahkeilla voi antaa, on annettu. Näillä eväillä on hyvä ponnistaa uusiin haasteisiin.

Muonio | That's all, folks!

Huh. Nyt on puristettu viimeisetkin hetket ja sykkimällä viety homma loppuun asti. Tyytyväisenä, mutta väsyneenä kirjoittelen junasta. Hetki sitten lähdin Rovaniemeltä ja nyt olisi vielä matkaa taitettavana ennen huomista EA2-kurssia. Huomenna taitaa kulua useampi pannu kahvia, että jaksaa.

Viimeisen viikon olen ollut vaihteeksi siellä sun täällä. Kelkalla, suksilla, ajanut transfereita... Tiistaina minulla oli arvioinnit ja hyvinhän nuo meni; kolme kolmosta papereissa, hyvä on mieli. Eipä tainnut tulla turhaan tehtyä hommia, lisäksi lähden kesällä takaisin. Sain udeltua mahdollisuuksiani oppisopimuspaikasta ja sekin on nyt yksi mahdollinen ovi tulevaisuudessa.

Vapaita päiviä viettelin perjantaista tähän päivään. Perjantaina läksin kelkkailemaan ihan itsekseni, enkä edes eksynyt. Eli oma työharjoittelun check-lista on loppuun asti saatettu. Hyvin meni, hainpa vielä kaverinkin kelkalle ettei yksin tarvinnut körötellä.

Lauantaina lähdin kelkkailemaan paikkakuntalaisen tallimekaanikon kanssa. Ja se on kyllä sellainen kokemus, että nuo safarit tuntuu uimahallien lastenaltailta sen jälkeen. Vielä on vähän kädet hellänä, kun on saanut rutistaa paljon, hyvin paljon. Oli se aikamoista kyytiä ja aika-ajoin rankkaakin. Olen hyvin iloinen, että pääsin vielä kelkkailemaan ennen kotiin lähtöä.

Tänään palautin varusteet ja avaimen ja lähdin kotia kohti. Aika vastahakoisesti hyvästelin heidät, on se kuitenkin hyvin tiivis ympäristö tehdä hommia. Lohduttaudun sillä, että lähden kesällä uudestaan. Kuten Esko sitä sanoi; Lappihulluus on tarttuvaa ja elinikäistä. Pakko sinne on takaisin mentävä joku päivä!

Päivän outoina ajatuksina on vähän hassua, että kotipuolessa pitäisi edes yrittää näyttää ihmiseltä. Tai siis ihmiseltä ja ihmiseltä. Ei enää henkselihousuja ja otsalamppuja, ei yli-isoa takkia ja venekenkiä. Sitä kaikkea tulee ikävä, on helpottavaa mennä enemmän mukavuuden ja käytännöllisyyden kuin viimeisimmän muoti-ilmiön mukaan.

Ja se kuuluisa check-lista...

 - Kelkkaile yksin (= yritä oppia ajamaan kelkkareittejä)
 - Käy Galdotievassa
 - Yövy kaikissa Harrinivan kohteissa
 - Harriniva-työpaita
 - Näe poroja
 - Vedä safareita yksin
 - Opi ajamaan Muoniossa
 - Puhu sujuvammin englantia
 - Käy Sannan puodissa
 - Käy tundralla
 - Revontulet

...tai ainakin kaikki mitä minä muistan. Kuitenkin kaikki toiveet ja haaveet toteutuivat. Nyt on todella hyvät fiilikset. Tuskin maltan odottaa kesää!

Särkitunturi

Lynx <3