Hämeen linna ja Heavy Metal

Kävimme tänään kierroksella Hämeen linnassa ja samalla tutustumassa Heavy Metal-näyttelyyn. Vaikka olenkin lyhyen ajan sisällä käynyt linnakierroksella aika montakin kertaa, on mukava kuulla oman kaupungin historiaa. Vaikeahan niitä joitain asioita on käsittää, kuten että rakkaassa ja kauniissa linnanpuistossa on ollut pyövelin työpiste. Tai nähdä vanhat vankilarakennelmat keskiajalta.

Tälläkin kertaa kiertelimme tutut salit ja kammarit, näimme kappelin ja tykkitornin. Onhan se hienoa, että jotkin asiat ovat olleet vuosisatoja pystyssä, merkkinä ja jälkenä jälkipolville.

Eniten kiinnosti kyllä Heavy Metal-näyttely. Kokosin muutaman linkin, jonka takaa voi itse käydä vilkaisemassa pikkuinfoa. Kannattaa ottaa opastettu kierros, siitä saa aika paljon irti.

Heavy Metal Hämeenlinnan sivuilla
Heavy Metal Kansallismuseon sivuilla

Suomeen on tosin saatu vain murto-osa haarniskoja, mutta oppaan mukaan valikoitiin parhaat päältä. Hän kertoi meille mm. turnajais-, jalkaväki- ja ratsuväkihaarniskojen eroista. Haarniskoissa oli paljon yksityiskohtia ja jopa koristusta, eli näyttäviä ja upeita olivat. Lisäksi näyttelylle yleinen vanhimmasta uusimpaan-metodi ja taisteluvarusteiden muuttuminen ja mukautuminen näkyi selkeästi.

Ruotsissakin (ja suomalaissotilailla!) ollut hakkapelita-haarniskamalli oli aika hauskan näköinen. Eli teoriassa hakkapelita oli palannut kotiin, ainakin melkein.

Lisäksi se, että näyttely oli linnassa (joskin uudemmalla puolella), oli aika mieletöntä. Linnan vanhoilla käytävillä oli myös muuta hauskaa, kuten mahdollista kokeilla itse ampua jalkajousella, rakentaa silta tikuista, sovittaa haarniskaa päälle ja ratsastaa puuhevosella. Eli ei vain aikuisille hauskaa. Meidän kanssa siellä olikin pieniä lapsia.

Itse tykkäsin hyvin paljon, suosittelen käymään (käyn varmasti itsekin uudelleen). Varsinkin kun tämä näyttely loppuu lokakuussa, jonka jälkeen sen voi nähdä vain kaukana keskieuroopassa. Kuvia lisäilen tänne myöhemmin, jahka saan niitä itse omiin käsiini.

Kuitenkin minun oli pakko kirjoittaa jo nyt, sillä keskiaika ja haarniskat ruokkivat sisäistä lastani. En tiedä monestiko olen maininnut, mutta lapsena halusin kovasti olla ritari. Joten tämä haarniskanäyttely sai ihoni kananlihalle ja sydämen tykyttämään kovaa.

//Edit; Tässä ne kuvat on!

EVO

Olimme siis maanantai-tiistain Evolla, ihan yötä myöten. Tarkoitus oli arvioida Nicon ja Leenan näyttöjä (mitkä meni tosi hyvin) ja yleisesti tavallaan viettää aikaa. Otimme paljon, paljon kuvia, koska keräsimme Kajlle mainoskuvia, joilla tavallaan maksoimme yöpymisemme. Ja hauskaahan meillä oli.

Lähdimme siis maanantaina yhdeksältä koulusta, ensimmäinen pysäkki oli Tuulos, josta osteltiin luonastarpeita ja ylipäätänsä ruokaa. Jatkoimme Evolle ja se koulun uusi Ford oli aika muikea ajella, nyt haluan itselleni samanlaisen.

Perillä laitoimme kamppeet punkille ja istahdimme kuulemaan Kajn esittelyä Evosta. Omaan korvaa särähti, että olemme "In the middle of nowhere" samalla kuin puhelimesi netti on 4G ja kenttää löytyy. Että vaikka olimme metsässä, olimme silti Suomen väestöllisen keskipisteen tuntumassa, Hauholle kun ei ole niin pitkä matka. Suurin osa suomalaisista asuu n. 2 tunnin ajomatkan päässä.

Sitten pääsimme vilkaisemaan mitä on tiedossa ennen työharjoittelua numero kaksi. Itse odotan jo kuin kuuta nousevaa paluutani Muonioon, yöttömien yöiden kehtoon. Mutta sitä ennen on aika paljon erinäköistä tekemistä. Paperihommien jälkeen teimme ruokaa (Tortilla!) ja söimme hyvässä hengessä. Vaikka välineistö oli mitä oli, sain silti väännettyä pienimuotoista kattausta pöytään (keittiöstä pitäydyn mielelläni pois mahdollisen tulipalovaaran takia).

Sitten lähdimme luontoon! Ensin autolla kahvilalle ja siitä kävellen Evon uudelle majoitusmökille, jossa teimme pientä talkoohommaa silloin syksyllä. Olipa paikka pihaa vaille valmis. Samalla Nico ja Leena kertoivat meille savotoista ja puutöistä. Sitten lähdimme takaisin Ruuhijärven kämpälle ja otimme paljon kuvia leikkien ja aktiiviteettejen lomassa. Illalla saunaan ja paljuun ja makkaran paistamista.

Aamulla siivoilimme ja Nico ja Leena olivat tulikokeessa; arviointitilaisuus. Sitten lähdimme takaisin ammattiopistolle.

First week of school

Viime viikolla on tosiaan tapahtunut aika paljon kaikenlaista. Saavuin maanantaina Muoniosta takaisin, suoritettiin EA2 ja käytiin läpi harjoittelussa tapahtuneita asioita. Minulle jo pelkästään Muoniosta saapuminen oli aika hämmentävää, sillä täällä ei ole yhtään lunta maassa ja kätupölyä on paljon. EA2-kurssilla oli aika hauskaa, varsinkin kun sitä opettanut nainen on entinen naapurini.

Havaitsin, että monille on selkeästi kertynyt vähintään yhtä paljon kokemuksia kuin minulle. Lisäksi moni on oppinut näkemään asioita eri perspektiiveistä. Omalla kohdallani olen oppinut punnitsemaan asioita eri tavalla ja osa omista arvoistani on muuttunut. Ja hassua kyllä, olen oppinut taas vähän lisää kärsivällisyyttä ja harkintaa. Kahvikuppi auttaa ongelman ratkaisussa.

Sitten vielä toivotettiin Jämsäläiset tervetulleeksi ja vedettiin heille ohjelmaa ja opastuksia, mikä olikin aika lystikästä. Ihan kuin me menimme Himokselle, he saapuivat meidän pieneen suureeen, "ihan lähellä"-kaupunkiimme. Tosin he olivat vain yhden yön täällä ja he tutustuivat enemmän historiaan mitä me heidän luonaan. Lisäksi leikitimme heitä vähemmän kuin he meitä.

Toisille tuli vähän puskista mikin harjoittelu. Itse karaoke-multakurkkuna olen alkanut tottua mikkiin aika hyvin, se tulee jopa hitusen luontevasti. Ehkä. Ja vähän. Mutta oli silti hyvin hauskaa kokeilla mikkiä ja vähän pöhköillä sen kanssa.

Oma opastusreittini, noin suurin piirtein, Hämeen linnalta Ylitalon alpakkatilalle.

TOP-asiaa | Mitä käteen jää

Ajattelin kirjoitella vähän fiiliksistä nyt, kun olen melkein fyysisesti toipunut Muoniosta. Miltä se kaikki oikein tuntuikaan, mitä minä uhrasin reissun eteen? On paljon asioita, jotka olen pistänyt vaakaan eripainoisena nyt jälkeenpäin. Olen pistänyt omia elämänarvojani uusiksi ja olen oppinut näkemään maailmaa monenlaisin silmin. Sitä sanotaan, että kuva vastaa tuhatta sanaa ja että henkilöillä, jotka lukevat vai pelaavat, elävät tuhat elämää. Mutta minun mielestäni erinomainen opas osaa nähdä maailman tuhansien silmäparien läpi.

Siellä tuli vastaan monia yllätyksiä. Minä tapasin ensimmäistä kertaa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan hiihtäneet. Tai edes nähneet lunta autotiellä. Ne varsinkin avasivat omat silmäni. Opashommien lisäksi olen oppinut aika paljon erilaisia pikkutaitoja. Lisäksi olen tullut herkemmäksi muiden ihmisten käyttäytymiselle. Riittävällä tarkkailulla pystyy auttamaan asiakkaita, jotka eivät aina osaa pyytää apua. Ja jos esim. olet kelkkasafarilla viimeisenä, SINÄ huomaat nopeammin kun joku hidastaa tai pysähtyy, SINÄ huomaat nopeammin kun ajossa on 11 kelkkaa. Ja sinun pitää reagoida.

Olen oppinut, että on aika turhaa hätäillä. Jos jokin asia ei onnistu tai toimi tai on ongelma, kahvikuppi käteen ja rauhassa miettimään, mitä tehdään. Lappalainen tapa on katsella kummastella rauhassa. Paljon on opittu ja kaikki mitä näillä rahkeilla voi antaa, on annettu. Näillä eväillä on hyvä ponnistaa uusiin haasteisiin.

Muonio | That's all, folks!

Huh. Nyt on puristettu viimeisetkin hetket ja sykkimällä viety homma loppuun asti. Tyytyväisenä, mutta väsyneenä kirjoittelen junasta. Hetki sitten lähdin Rovaniemeltä ja nyt olisi vielä matkaa taitettavana ennen huomista EA2-kurssia. Huomenna taitaa kulua useampi pannu kahvia, että jaksaa.

Viimeisen viikon olen ollut vaihteeksi siellä sun täällä. Kelkalla, suksilla, ajanut transfereita... Tiistaina minulla oli arvioinnit ja hyvinhän nuo meni; kolme kolmosta papereissa, hyvä on mieli. Eipä tainnut tulla turhaan tehtyä hommia, lisäksi lähden kesällä takaisin. Sain udeltua mahdollisuuksiani oppisopimuspaikasta ja sekin on nyt yksi mahdollinen ovi tulevaisuudessa.

Vapaita päiviä viettelin perjantaista tähän päivään. Perjantaina läksin kelkkailemaan ihan itsekseni, enkä edes eksynyt. Eli oma työharjoittelun check-lista on loppuun asti saatettu. Hyvin meni, hainpa vielä kaverinkin kelkalle ettei yksin tarvinnut körötellä.

Lauantaina lähdin kelkkailemaan paikkakuntalaisen tallimekaanikon kanssa. Ja se on kyllä sellainen kokemus, että nuo safarit tuntuu uimahallien lastenaltailta sen jälkeen. Vielä on vähän kädet hellänä, kun on saanut rutistaa paljon, hyvin paljon. Oli se aikamoista kyytiä ja aika-ajoin rankkaakin. Olen hyvin iloinen, että pääsin vielä kelkkailemaan ennen kotiin lähtöä.

Tänään palautin varusteet ja avaimen ja lähdin kotia kohti. Aika vastahakoisesti hyvästelin heidät, on se kuitenkin hyvin tiivis ympäristö tehdä hommia. Lohduttaudun sillä, että lähden kesällä uudestaan. Kuten Esko sitä sanoi; Lappihulluus on tarttuvaa ja elinikäistä. Pakko sinne on takaisin mentävä joku päivä!

Päivän outoina ajatuksina on vähän hassua, että kotipuolessa pitäisi edes yrittää näyttää ihmiseltä. Tai siis ihmiseltä ja ihmiseltä. Ei enää henkselihousuja ja otsalamppuja, ei yli-isoa takkia ja venekenkiä. Sitä kaikkea tulee ikävä, on helpottavaa mennä enemmän mukavuuden ja käytännöllisyyden kuin viimeisimmän muoti-ilmiön mukaan.

Ja se kuuluisa check-lista...

 - Kelkkaile yksin (= yritä oppia ajamaan kelkkareittejä)
 - Käy Galdotievassa
 - Yövy kaikissa Harrinivan kohteissa
 - Harriniva-työpaita
 - Näe poroja
 - Vedä safareita yksin
 - Opi ajamaan Muoniossa
 - Puhu sujuvammin englantia
 - Käy Sannan puodissa
 - Käy tundralla
 - Revontulet

...tai ainakin kaikki mitä minä muistan. Kuitenkin kaikki toiveet ja haaveet toteutuivat. Nyt on todella hyvät fiilikset. Tuskin maltan odottaa kesää!

Särkitunturi

Lynx <3

Muonio | Breaking my heart

Tasan seitsemän päivää tuomionpäivään (=kotiinlähtöön)!

Brysselissä tapahtuneen terrori-iskun jäljet ulottuivat tänne asti; kämppikseni piti lähteä tänään kotia kohden, mutta lentokenttää ei ole vielä avattu. Hän pääsee lähtemään aikaisintaan keskiviikkona, eli hän saa muutaman vapaapäivän täällä. Tosin hän ei näe vieläkään perhettään. Terrori-iskun jälkeen meitä istui porukka pubissa katsomassa Ylen uutisia aiheesta, eikä kukaan sanonut sanaakaan. Täällä on myös yksi asiakas, joka oli paikalla. Hän saapui Harrinivaan shokissa, mutta muuten ehjänä.

Lisäksi eräs harjoittelija, jonka kanssa olen ollut safareilla ja jonka kanssa olen ystävystynyt, saapui lomailemaan pääsiäiseksi tänne. Olen hyvin iloinen, että minulle tärkeiksi muodostuneet henkilöt ovat täällä. Tehtyäni päivän työvuoron lähdimme kolmisin (saatiin firman auto alle, autovastaava on paras ikinä) ajelemaan akselia Torassieppi, Jeris, Torassieppi, Harriniva. Torassieppiin on tullut kanoja!

Meillä oli tosi mukava päivä, juttelimme ja nauroimme todella paljon. Minun tulee hyvin ikävä tätä yhteyttä, minkä olen saanut luotua ihmisten kanssa täällä. Se on hyvin erilaista viettää ihmisten kanssa aikaa tällä tavalla, sillä on oltava rehellinen itselleen ja toisilleen, on pystyttävä sanomaan kun on paha olla. Ja mikä tärkeintä, pitää osata jakaa ilonsa ja onnensa, niin kaikki tuntuu tuhat kertaa paremmalta.

Kämppiksenikin pääsi tänään ajamaan autoa. Hän ei ole yhdeksään kuukauteen ollut auton ratissa ja hän rakasti sitä todella paljon. Jeriksellä kävimme pelaamassa biljardia ja hassuttelemassa.

Dank u Virginie. Je hebt de beste kamergenoot van de wereld geweest. Hoewel de taalbarrière tussen de twee land ons ervan weerhoudt elkaar te begrijpen, hebben we heel goed beheerd. Ik zal u en droevige ogen missen.

Muonio | Viimeiset viikot

Toiseksi viimeinen viikko lähti liikkeelle. En oikein jaksa saati halua uskoa, että kohta pitäisi palata etelää kohden. Ostin pari päivää sitten matkaliput takaisin, jossa VR:n nettikauppa aiheutti harmaita hiuksia ja niiden halkomista. Se otti vähän jopa koville, sillä Kittilä on eteläisin missä on tullut käytyä tämän harjoittelun aikana, Levi ruuhkaisin (ahdistuin ihmismäärästä). Kuitenkin aion palata takaisin ja minulle on luvattu keksiä kyllä tekemistä.

 

Nyt on alkanut selkeästi hiljentyä; isojen ryhmien lähdettyä ja suomalaisasiakkaiden saavuttua on ollut aika rauhallista. Olen kuitenkin käynyt parikin kertaa lentokentällä hakemassa asiakkaita, tänään viisi asiakasta ja sunnuntaina saapui 22 asiakasta. Eli on koettu jänniä hetkiä. Se on meinaan aika pysäyttävää, kun edessäsi seisoo parikymmentä henkilöä, jotka sinun pitää saada bussiin (kuski ei puhu englantia) ja oikeisiin majoituspaikkoihin, antaa osalle avaimet ja viikko-ohjelmat valmiiksi ja vastata kysymyksiin niin hyvin kuin osaat…

 

Olen myös ollut (vaihteeksi) lumikenkäilemässä, tällä kertaa tosin Northern Lights ja Olos. Ajoituksemme oli täydellinen, nautimme voimakkaista revontulista ylös päästyämme. Osa asiakkaista oli viimeistä iltaa ja toisille ilta oli ensimmäinen, joten toisten loma loppui ja toisten alkoi mielettömällä tavalla. Tällaisia hetkiä asiakkaiden kanssa on vaikea kuvailla. Tosin voin kertoa, että kun vietät aikaa mitä erilaisempien, mielekkäiden ja hyväntuulisten ihmisten kanssa, hyvästit ovat aina vähän vaikeita. Melkein on pala kurkussa ja purraan huulta, kun heilutetaan viimeisen kerran.

 

Olen myös vetänyt pilkin. Eli tähän mennessä olen omatoimisesti hiihtänyt ja pilkkinyt asiakkaiden kanssa. Lisäksi olen ollut yhden oppaan apujalkoina hiihdossa ja lumikenkäillessä hänen huonon polvensa ollessa esteenä; eli vetänyt kahdelle isommalle ryhmälle hiihdon ja lumikenkäilyn täysin omatoimisesti. Lisäksi olen antanut ihmisille varusteita, vaatteita ja välineitä. Eli aika paljon kaikenlaista. Seuraava (ja viimeinen) tulikoepäiväni on ensiviikon tiistai, jolloin otetaan Skype-yhteys Hämeenlinnaan ja työharjoitteluani arvioidaan. Jännittää!

 

Belgialainen kämppikseni lähtee tällä viikolla sunnuntaina pois. Ajatus tuntuu aika kamalalta, sillä hän on todella mukava ja hauska. Mutta toivottavasti tapaamme jälleen.

 

Aloitin keskiviikkona hommat ravintolan puolella, joten tulee tehtyä muutama palkallinen tunti (check-lista tälle harjoittelulle on siis täynnä). On ollut ihan hauskaa tehdä välillä tarjoiluhommiakin ja täällä on ihanan tehokas pesukone (tiskarit ymmärtää).

 

Että tällaista täällä.

 

Muonio | Seitsemäs veljeksistä (7/9)

Seitsemäs viikko alkaa olla loppuun taputeltu. Hirvittää jo ajatuskin, että kohta pitäisi lähteä pois!

On ollut muutoksia muutoksien perään, mutta toisaalta sellainenhan tämä ala on. Se 100 km kelkkasafari peruuntui, sen sijasta ajoin viime perjantaina Kittilään noutamaan 4 pax lentokentältä. Loppuviikko oli kevyt, etenkin kuin kolmen päivän safari peruuntui minun osaltani. Sunnuntai oli siis vapaapäivä (joskin lähdin seuraneiteilemään pilkille) ja maanantaina menin auttamaan opasta isomman ryhmän kanssa. Ja arvatkaapas mitä! Ryhmä oli vanhempia, vireitä germaaneja, eli jotain komiikkaa siitä voi sitten halutessaan repäistä.

Tiistaina tuli sitten se näytön paikka. Lähdin kolmen päivän mittaiselle safarille Norjan rajaa kohti. Kelkat vain alle ja kaasua! Keskinopeus oli noina päivinä 60-80 km/h väliltä, eli ripeää tahtia mentiin. Ensimmäisenä päivänä kuljimme n. 100km Galdotievaan (!!), jossa yövyimme molemmat yöt. Toisena päivänä näimme tundraa matkatessamme Kilpisjärveä kohti. Lounas tapahtui Puussasvaaran autiotuvalla, jossa teimme u-käännöksen takaisin Galdotievaan, ajoa sellainen 130km. Viimeisenä päivänä matkasimme takaisin Muonioon, pientä kiertoreittiä 120km. Yhteensä vähän rapiat 350 km kolmeen päivään.

Reissu oli mitä mahtavin, tykkäsin hirveästi kahdesta belgialaisesta herrasta, jotka osasivat arvostaa Suomen kaunista luontoa. Halusivat he pilkkiäkin, mikä sopi vallan mainiosti; aika tiheään kun täällä on noita järviä ja jokia. Päivät menivät kutakuinkin niin, että aamupalan jälkeen kello 10 lähdimme liikkeelle, noin yhden aikaan iltapäivällä söimme lounasta ja neljän-viiden väliin olimme saaneet päivän ajot pulkkaan.

Minulle oli vielä tehty pienen pieni jekku; kelkassani oli huomattavasti kapeammat ja suorat sukset, millä jää syvään lumeen helposti jumiin. Tosin selvisin tulikokeestani kunnialla, kelkkani ei ollut kertaakaan jumissa, vaikka välillä huomasinkin perän melkein uppoavan. Yksinkertainen käden hellitys kaasulta saa perän takaisin lumen pinnalle ja matka voi jatkua. Jekku tehtiin, koska en ollut ennen matkaa kertaakaan joutunut kaivamaan itseäni syvästä lumesta pois. Mutta nyt minun ehkä (EHKÄ) luotetaan osaavan ajaa kelkkaa (koputin puuta).

Tosin onnistuin lennättämään osan tavaroistani (repun vetoketju aukesi) pitkin maita ja mantuja, mutta lähinnä sekin vain naurattaa.

Asiakkaat jäivät jumiin vain viisi kertaa yhteensä (n. kerran päivässä), joten safari sujui moitteettomasti. Kelitkin suosivat meitä, olen oikein onnekas ja onnellinen. Ja nyt osaan kaivaa kelkankin hangesta, jos se sinne sattuu uppoamaan. Eli tietotaitoa ja kovaa vauhtia!

Päästyäni takaisin Muonioon pääsin perjantaina siivoamaan lumia Vuontisjärven mökin katoilta. Eli kelkkakilometrejä on tullut kerrytettyä (Vuontikselle ei pääse autolla). Ravasimme myös hitusen Vuontiksen ja Torassiepin välillä (lounas, hiekan haku) ja muistin reitin hyvin ulkoa. Opin myös vihdoin reitin Torassiepistä Harrinivaan, joten itselleni ensimmäisellä viikolla asettamani tavoitteet alkavat hiljakseen täyttyä.

Lauantaina vedin aamulla pilkkimisen ja illalla lähdin lumikenkäilemään Olokselle. Revontulet olivat aivan mielettömät! Edelleen harmittelen, että on vain kännykkäkamera mukana.

Tänään olin jälleen kelkkailemassa, tällä kertaa Ruotsin puolella paikassa nimeltä Äijäkoski. Oli oikein mukavaa, se on tosi komea paikka! Suosittelen ehdottomasti. Parin tunnin päästä pitäisi lähteä kohti Kittilää hakemaan asiakkaita sekä Jerikselle että Harrinivaan, 16 pax. Nyt takaisin pihalle nauttimaan kauniista kelistä ja auringosta!