TOP-asiaa | Mitä käteen jää

Ajattelin kirjoitella vähän fiiliksistä nyt, kun olen melkein fyysisesti toipunut Muoniosta. Miltä se kaikki oikein tuntuikaan, mitä minä uhrasin reissun eteen? On paljon asioita, jotka olen pistänyt vaakaan eripainoisena nyt jälkeenpäin. Olen pistänyt omia elämänarvojani uusiksi ja olen oppinut näkemään maailmaa monenlaisin silmin. Sitä sanotaan, että kuva vastaa tuhatta sanaa ja että henkilöillä, jotka lukevat vai pelaavat, elävät tuhat elämää. Mutta minun mielestäni erinomainen opas osaa nähdä maailman tuhansien silmäparien läpi.

Siellä tuli vastaan monia yllätyksiä. Minä tapasin ensimmäistä kertaa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan hiihtäneet. Tai edes nähneet lunta autotiellä. Ne varsinkin avasivat omat silmäni. Opashommien lisäksi olen oppinut aika paljon erilaisia pikkutaitoja. Lisäksi olen tullut herkemmäksi muiden ihmisten käyttäytymiselle. Riittävällä tarkkailulla pystyy auttamaan asiakkaita, jotka eivät aina osaa pyytää apua. Ja jos esim. olet kelkkasafarilla viimeisenä, SINÄ huomaat nopeammin kun joku hidastaa tai pysähtyy, SINÄ huomaat nopeammin kun ajossa on 11 kelkkaa. Ja sinun pitää reagoida.

Olen oppinut, että on aika turhaa hätäillä. Jos jokin asia ei onnistu tai toimi tai on ongelma, kahvikuppi käteen ja rauhassa miettimään, mitä tehdään. Lappalainen tapa on katsella kummastella rauhassa. Paljon on opittu ja kaikki mitä näillä rahkeilla voi antaa, on annettu. Näillä eväillä on hyvä ponnistaa uusiin haasteisiin.

Muonio | That's all, folks!

Huh. Nyt on puristettu viimeisetkin hetket ja sykkimällä viety homma loppuun asti. Tyytyväisenä, mutta väsyneenä kirjoittelen junasta. Hetki sitten lähdin Rovaniemeltä ja nyt olisi vielä matkaa taitettavana ennen huomista EA2-kurssia. Huomenna taitaa kulua useampi pannu kahvia, että jaksaa.

Viimeisen viikon olen ollut vaihteeksi siellä sun täällä. Kelkalla, suksilla, ajanut transfereita... Tiistaina minulla oli arvioinnit ja hyvinhän nuo meni; kolme kolmosta papereissa, hyvä on mieli. Eipä tainnut tulla turhaan tehtyä hommia, lisäksi lähden kesällä takaisin. Sain udeltua mahdollisuuksiani oppisopimuspaikasta ja sekin on nyt yksi mahdollinen ovi tulevaisuudessa.

Vapaita päiviä viettelin perjantaista tähän päivään. Perjantaina läksin kelkkailemaan ihan itsekseni, enkä edes eksynyt. Eli oma työharjoittelun check-lista on loppuun asti saatettu. Hyvin meni, hainpa vielä kaverinkin kelkalle ettei yksin tarvinnut körötellä.

Lauantaina lähdin kelkkailemaan paikkakuntalaisen tallimekaanikon kanssa. Ja se on kyllä sellainen kokemus, että nuo safarit tuntuu uimahallien lastenaltailta sen jälkeen. Vielä on vähän kädet hellänä, kun on saanut rutistaa paljon, hyvin paljon. Oli se aikamoista kyytiä ja aika-ajoin rankkaakin. Olen hyvin iloinen, että pääsin vielä kelkkailemaan ennen kotiin lähtöä.

Tänään palautin varusteet ja avaimen ja lähdin kotia kohti. Aika vastahakoisesti hyvästelin heidät, on se kuitenkin hyvin tiivis ympäristö tehdä hommia. Lohduttaudun sillä, että lähden kesällä uudestaan. Kuten Esko sitä sanoi; Lappihulluus on tarttuvaa ja elinikäistä. Pakko sinne on takaisin mentävä joku päivä!

Päivän outoina ajatuksina on vähän hassua, että kotipuolessa pitäisi edes yrittää näyttää ihmiseltä. Tai siis ihmiseltä ja ihmiseltä. Ei enää henkselihousuja ja otsalamppuja, ei yli-isoa takkia ja venekenkiä. Sitä kaikkea tulee ikävä, on helpottavaa mennä enemmän mukavuuden ja käytännöllisyyden kuin viimeisimmän muoti-ilmiön mukaan.

Ja se kuuluisa check-lista...

 - Kelkkaile yksin (= yritä oppia ajamaan kelkkareittejä)
 - Käy Galdotievassa
 - Yövy kaikissa Harrinivan kohteissa
 - Harriniva-työpaita
 - Näe poroja
 - Vedä safareita yksin
 - Opi ajamaan Muoniossa
 - Puhu sujuvammin englantia
 - Käy Sannan puodissa
 - Käy tundralla
 - Revontulet

...tai ainakin kaikki mitä minä muistan. Kuitenkin kaikki toiveet ja haaveet toteutuivat. Nyt on todella hyvät fiilikset. Tuskin maltan odottaa kesää!

Särkitunturi

Lynx <3

Muonio | Breaking my heart

Tasan seitsemän päivää tuomionpäivään (=kotiinlähtöön)!

Brysselissä tapahtuneen terrori-iskun jäljet ulottuivat tänne asti; kämppikseni piti lähteä tänään kotia kohden, mutta lentokenttää ei ole vielä avattu. Hän pääsee lähtemään aikaisintaan keskiviikkona, eli hän saa muutaman vapaapäivän täällä. Tosin hän ei näe vieläkään perhettään. Terrori-iskun jälkeen meitä istui porukka pubissa katsomassa Ylen uutisia aiheesta, eikä kukaan sanonut sanaakaan. Täällä on myös yksi asiakas, joka oli paikalla. Hän saapui Harrinivaan shokissa, mutta muuten ehjänä.

Lisäksi eräs harjoittelija, jonka kanssa olen ollut safareilla ja jonka kanssa olen ystävystynyt, saapui lomailemaan pääsiäiseksi tänne. Olen hyvin iloinen, että minulle tärkeiksi muodostuneet henkilöt ovat täällä. Tehtyäni päivän työvuoron lähdimme kolmisin (saatiin firman auto alle, autovastaava on paras ikinä) ajelemaan akselia Torassieppi, Jeris, Torassieppi, Harriniva. Torassieppiin on tullut kanoja!

Meillä oli tosi mukava päivä, juttelimme ja nauroimme todella paljon. Minun tulee hyvin ikävä tätä yhteyttä, minkä olen saanut luotua ihmisten kanssa täällä. Se on hyvin erilaista viettää ihmisten kanssa aikaa tällä tavalla, sillä on oltava rehellinen itselleen ja toisilleen, on pystyttävä sanomaan kun on paha olla. Ja mikä tärkeintä, pitää osata jakaa ilonsa ja onnensa, niin kaikki tuntuu tuhat kertaa paremmalta.

Kämppiksenikin pääsi tänään ajamaan autoa. Hän ei ole yhdeksään kuukauteen ollut auton ratissa ja hän rakasti sitä todella paljon. Jeriksellä kävimme pelaamassa biljardia ja hassuttelemassa.

Dank u Virginie. Je hebt de beste kamergenoot van de wereld geweest. Hoewel de taalbarrière tussen de twee land ons ervan weerhoudt elkaar te begrijpen, hebben we heel goed beheerd. Ik zal u en droevige ogen missen.

Muonio | Viimeiset viikot

Toiseksi viimeinen viikko lähti liikkeelle. En oikein jaksa saati halua uskoa, että kohta pitäisi palata etelää kohden. Ostin pari päivää sitten matkaliput takaisin, jossa VR:n nettikauppa aiheutti harmaita hiuksia ja niiden halkomista. Se otti vähän jopa koville, sillä Kittilä on eteläisin missä on tullut käytyä tämän harjoittelun aikana, Levi ruuhkaisin (ahdistuin ihmismäärästä). Kuitenkin aion palata takaisin ja minulle on luvattu keksiä kyllä tekemistä.

 

Nyt on alkanut selkeästi hiljentyä; isojen ryhmien lähdettyä ja suomalaisasiakkaiden saavuttua on ollut aika rauhallista. Olen kuitenkin käynyt parikin kertaa lentokentällä hakemassa asiakkaita, tänään viisi asiakasta ja sunnuntaina saapui 22 asiakasta. Eli on koettu jänniä hetkiä. Se on meinaan aika pysäyttävää, kun edessäsi seisoo parikymmentä henkilöä, jotka sinun pitää saada bussiin (kuski ei puhu englantia) ja oikeisiin majoituspaikkoihin, antaa osalle avaimet ja viikko-ohjelmat valmiiksi ja vastata kysymyksiin niin hyvin kuin osaat…

 

Olen myös ollut (vaihteeksi) lumikenkäilemässä, tällä kertaa tosin Northern Lights ja Olos. Ajoituksemme oli täydellinen, nautimme voimakkaista revontulista ylös päästyämme. Osa asiakkaista oli viimeistä iltaa ja toisille ilta oli ensimmäinen, joten toisten loma loppui ja toisten alkoi mielettömällä tavalla. Tällaisia hetkiä asiakkaiden kanssa on vaikea kuvailla. Tosin voin kertoa, että kun vietät aikaa mitä erilaisempien, mielekkäiden ja hyväntuulisten ihmisten kanssa, hyvästit ovat aina vähän vaikeita. Melkein on pala kurkussa ja purraan huulta, kun heilutetaan viimeisen kerran.

 

Olen myös vetänyt pilkin. Eli tähän mennessä olen omatoimisesti hiihtänyt ja pilkkinyt asiakkaiden kanssa. Lisäksi olen ollut yhden oppaan apujalkoina hiihdossa ja lumikenkäillessä hänen huonon polvensa ollessa esteenä; eli vetänyt kahdelle isommalle ryhmälle hiihdon ja lumikenkäilyn täysin omatoimisesti. Lisäksi olen antanut ihmisille varusteita, vaatteita ja välineitä. Eli aika paljon kaikenlaista. Seuraava (ja viimeinen) tulikoepäiväni on ensiviikon tiistai, jolloin otetaan Skype-yhteys Hämeenlinnaan ja työharjoitteluani arvioidaan. Jännittää!

 

Belgialainen kämppikseni lähtee tällä viikolla sunnuntaina pois. Ajatus tuntuu aika kamalalta, sillä hän on todella mukava ja hauska. Mutta toivottavasti tapaamme jälleen.

 

Aloitin keskiviikkona hommat ravintolan puolella, joten tulee tehtyä muutama palkallinen tunti (check-lista tälle harjoittelulle on siis täynnä). On ollut ihan hauskaa tehdä välillä tarjoiluhommiakin ja täällä on ihanan tehokas pesukone (tiskarit ymmärtää).

 

Että tällaista täällä.

 

Muonio | Seitsemäs veljeksistä (7/9)

Seitsemäs viikko alkaa olla loppuun taputeltu. Hirvittää jo ajatuskin, että kohta pitäisi lähteä pois!

On ollut muutoksia muutoksien perään, mutta toisaalta sellainenhan tämä ala on. Se 100 km kelkkasafari peruuntui, sen sijasta ajoin viime perjantaina Kittilään noutamaan 4 pax lentokentältä. Loppuviikko oli kevyt, etenkin kuin kolmen päivän safari peruuntui minun osaltani. Sunnuntai oli siis vapaapäivä (joskin lähdin seuraneiteilemään pilkille) ja maanantaina menin auttamaan opasta isomman ryhmän kanssa. Ja arvatkaapas mitä! Ryhmä oli vanhempia, vireitä germaaneja, eli jotain komiikkaa siitä voi sitten halutessaan repäistä.

Tiistaina tuli sitten se näytön paikka. Lähdin kolmen päivän mittaiselle safarille Norjan rajaa kohti. Kelkat vain alle ja kaasua! Keskinopeus oli noina päivinä 60-80 km/h väliltä, eli ripeää tahtia mentiin. Ensimmäisenä päivänä kuljimme n. 100km Galdotievaan (!!), jossa yövyimme molemmat yöt. Toisena päivänä näimme tundraa matkatessamme Kilpisjärveä kohti. Lounas tapahtui Puussasvaaran autiotuvalla, jossa teimme u-käännöksen takaisin Galdotievaan, ajoa sellainen 130km. Viimeisenä päivänä matkasimme takaisin Muonioon, pientä kiertoreittiä 120km. Yhteensä vähän rapiat 350 km kolmeen päivään.

Reissu oli mitä mahtavin, tykkäsin hirveästi kahdesta belgialaisesta herrasta, jotka osasivat arvostaa Suomen kaunista luontoa. Halusivat he pilkkiäkin, mikä sopi vallan mainiosti; aika tiheään kun täällä on noita järviä ja jokia. Päivät menivät kutakuinkin niin, että aamupalan jälkeen kello 10 lähdimme liikkeelle, noin yhden aikaan iltapäivällä söimme lounasta ja neljän-viiden väliin olimme saaneet päivän ajot pulkkaan.

Minulle oli vielä tehty pienen pieni jekku; kelkassani oli huomattavasti kapeammat ja suorat sukset, millä jää syvään lumeen helposti jumiin. Tosin selvisin tulikokeestani kunnialla, kelkkani ei ollut kertaakaan jumissa, vaikka välillä huomasinkin perän melkein uppoavan. Yksinkertainen käden hellitys kaasulta saa perän takaisin lumen pinnalle ja matka voi jatkua. Jekku tehtiin, koska en ollut ennen matkaa kertaakaan joutunut kaivamaan itseäni syvästä lumesta pois. Mutta nyt minun ehkä (EHKÄ) luotetaan osaavan ajaa kelkkaa (koputin puuta).

Tosin onnistuin lennättämään osan tavaroistani (repun vetoketju aukesi) pitkin maita ja mantuja, mutta lähinnä sekin vain naurattaa.

Asiakkaat jäivät jumiin vain viisi kertaa yhteensä (n. kerran päivässä), joten safari sujui moitteettomasti. Kelitkin suosivat meitä, olen oikein onnekas ja onnellinen. Ja nyt osaan kaivaa kelkankin hangesta, jos se sinne sattuu uppoamaan. Eli tietotaitoa ja kovaa vauhtia!

Päästyäni takaisin Muonioon pääsin perjantaina siivoamaan lumia Vuontisjärven mökin katoilta. Eli kelkkakilometrejä on tullut kerrytettyä (Vuontikselle ei pääse autolla). Ravasimme myös hitusen Vuontiksen ja Torassiepin välillä (lounas, hiekan haku) ja muistin reitin hyvin ulkoa. Opin myös vihdoin reitin Torassiepistä Harrinivaan, joten itselleni ensimmäisellä viikolla asettamani tavoitteet alkavat hiljakseen täyttyä.

Lauantaina vedin aamulla pilkkimisen ja illalla lähdin lumikenkäilemään Olokselle. Revontulet olivat aivan mielettömät! Edelleen harmittelen, että on vain kännykkäkamera mukana.

Tänään olin jälleen kelkkailemassa, tällä kertaa Ruotsin puolella paikassa nimeltä Äijäkoski. Oli oikein mukavaa, se on tosi komea paikka! Suosittelen ehdottomasti. Parin tunnin päästä pitäisi lähteä kohti Kittilää hakemaan asiakkaita sekä Jerikselle että Harrinivaan, 16 pax. Nyt takaisin pihalle nauttimaan kauniista kelistä ja auringosta!

Muonio | Kuusi yhdeksäsosaa

Vähän on ollut hassu olo koko viikon, kun kohta tämä loppuu.

Viikon tärkeimmät pläjäykset. Maanantaina oli jälleen revontulisafari lumikelkoilla, alkaa olemaan aika tuttu tuo Jeris-Särkijärvi-Torassieppi-väli. En kyllä välttämättä lähtisi asiakkaiden kanssa ilman toista opasta, mutta alkaa jäämään päähän tämä väylä erityisesti.

Tiistaina Esko tuli kylään! Jutusteltiin kolmisin Jounin kanssa ja Esko tapasi paljon oppaita, joiden kanssa olen kuljeksinut nämä kuusi mahtavaa viikkoa. Oli hassua nähdä Hämeenlinnalaisia näillä leveysasteilla (olen tällä hetkellä aika pitkälti eteläisin hedelmä). Käytiin myös koiratarhalla, porotilalla, vilkaistiin Aurora Domet ja turistiin myös Torassiepin Sannan ja Jarnon kanssa vähän kaikenlaista. Tästä toivotaan syntyvän silta Harrinivan ja Tavastian välille. Olen siis omanlaiseni pikku pioneeri täälläpäin.

Muuten on viikko tähän asti mennyt peruskaavan mukaan; Iglujen hoitoa, transfereita ja kelkkailua. Pääsin eilen torstainakin peränpitäjäksi, ensimmäinen safari kun en juuri istunut vaan seisoin kelkalla. Jaloista löytyi siis uusia lihaksia tänä aamuna.

Tänään oli tarkoitus mennä 100 km (max 8 h) kelkkasafarille peränpitäjäksi, mutta safari peruttiin. Joten minun hommikseni tuli elämäni toinen lentokenttänouto (4 pax) Kittilästä Harrinivaan ja Torassieppiin. Ihan hyvin on siis tämäkin päivä hoitunut kasaan. Tänään lähti myös bussi metsästämään revontulia (sellaisiakin safareita järjestetään), mutta väsymys on kova, joten jätin tällä kertaa välistä.

Eikä se tämänpäiväisen kelkkailun peruuntuminen kauheasti harmita, koska sunnuntaina lähden peränpitäjäksi kolmen (3!) päivän kelkkasafarille. Vähän kyllä jännittää etukäteen, mutta sinne mennään!

Loppuun vielä voisi tämän viikon opitut jutut pistää kasaan:
 - kairan käyttäminen käsivoimin voi aiheuttaa lihassärkyjä
 - kaksi tuntia kelkan päällä seisominen aiheuttaa myös lihassärkyjä
 - iglu-pussien ja karibujen kantaminen ilman apuvälineitä aiheuttaa (sekin) lihassärkyjä
 - kelkka kulkee n. 30 km bensavalon syttymisen jälkeen
 - kahvi jäätyy, jos sen unohtaa ulos
 - väsyneenä blogin päivittäminen aiheuttaa lievää hassuttelua

Ja sitten vielä tämän viikon kuva!

Muonio | Viidettä vietellessä

Huhhuh, sanonpahan vain!

Tämä viikko on ollut todella kiireinen ja työntäytteinen. Sunnuntaina ja maanantaina olin revontulisafareilla, ensin lumikenkäilemässä ja seuraavana päivänä kelkkailemassa. Ja molempina näkyi aivan mielettömiä tulia taivaalla! Lapin taikaa ei puuttunut, kelkkailusafarilla näkyi vieläpä oranssia, keltaista ja valkoista vihreän seassa tanssimassa. Teki melkein mieli heittäytyä hankeen selälleen ja kuolla onnesta, on ne ihan eri juttu täällä Napapiirin toisella puolella.

Tiistaina tuli myöskin kelkkailtua. Kaksi tuntia menoa ja meininkiä, sattuipa vielä ensimmäinen kelkkaonnettomuus. Homma lähti perusjutuilla käyntiin, katsottiin turvallisuusvideo ja haettiin kypärät, allekirjoitettiin paperihommat ja opas näytti vielä kelkalla miten homma toimii. Lähdimme järvelle, jonka toisella puolella sain takapenkkiläisen (pariskunnasta se kaksilahkeinen innostui kaasusta, joka sai yksilahkeisen pelästymään). Jatkoimme metsään, jossa onnettomuus tapahtui. Eräs asiakas menetti kelkan hallinnan ja kolahti puuhun. Opas otti kuvia kelkasta ja jatkoimme safaria; asiakas selvisi naarmuitta, jolloin safari suoritetaan loppuun ja yritetään onnettomuudesta huolimatta pitää hyvä loppusafari. Niin, että asiakkaat muistavat safarin hymyillen, ei rypyt otsassa.

Olen keskiviikosta asti ollut omalta osaltani Iglujen, Aurora Domejen ja transfereiden kanssa tekemisissä. Varsinkin, kun näin viikonloppuna meille saapui iso porukka, pax 36! Valmistelua on tullut tehtyä hyvin paljon, ryhmällä oli tänään mukanaan kelkkailemassa jopa neljä opasta. Lisäksi harmaita hiuksia ja niiden halkomista/repimistä on aiheuttanut se, että järjestelmässä on ollut pieniä mokia, jotka ovat sitten vaikuttaneet kriittisesti muuhun tekemiseen, etenkin hidastamalla aikatauluja ja aiheuttaen vääriä asiakasmääriä. Toki lopulta vikahan on ihmisen tavasta unohdella asioita, mutta täälläpäin on ainakin ollut aika kova kiire, mikä lisää aina riskejä. Samoin peruutukset ja viimehetken myynnit pitävät jatkuvasti varpaillaan.

Viikko on ollut siis puuduttava, mutta hyvin antoisa. Nyt ainakin tuntuu hyvältä; huomenna on vapaapäivä ja tämän päivän hommat on hoidettu. Pesin jopa pyykkiäkin (eli omia juttujakin on ehtinyt tehdä). Tämän viikon ahaa-elämykset;
 - kelkanhallinnan kehittyminen (ei nyt ihan "ahaa", mutta kivaa huomata)
 - jätkänkynttilän sytyttäminen on aika haastavaa tuulessa
 - kännykällä ei saa kuvattua revontulia
 - 18 Iglubagiä ja karibua (x2 pvä) on rankka kuljettaa ilman kelkkaa
 - transferit on hyvä varmistaa hotellin respalta
 - oppaatkin tarvitsee välillä (ehkä) omaa aikaa
 - syvässä lumessa on vaikea tehdä lumienkeleitä

Huhhuh, sanonpahan vaan. Enää neljä viikkoa jäljellä. Ehkä vähän surettaa.

Jätkänkynttilä

Kevättä ilmassa...!